Hedelmäpuut

Latvian matala Kirsikkapuu

Suomessa parhaiten menestyvät kirsikkapuut ovat hapankirsikoita (Prunus cerasus), mutta hedelmät ovat nimestään huolimatta kypsinä makeita – etenkin herkkulajikkeilla, joiden luumarjat nautitaan sellaisenaan. Talouslajikkeiden kirpeämmät hedelmät sopivat ensisijaisesti säilöntään.
Hapankirsikat jaetaan kahteen ryhmään. Amarellin eli kuulasmarjaisen hapankirsikan hedelmä on kirkkaanpunainen ja mehu lähes väritöntä ja kirkasta. Marjat ovat pääsääntöisesti makeita. Amarellit vaativat yleensä ristipölytyksen tuottaakseen satoa.
Morellikirsikoiden marjat ovat tummanpunaisia ja mehukin on tummaa ja sameaa. Morellit ovat yleensä itsepölytteisiä ja hyviä pölyttäjiä amarellikirsikoille. Sato onkin tavallisesti säännöllisempi ja runsaampi kuin amarelleilla, mutta marjat ovat happamampia.
Kirsikat saattavat kasvaa jopa 8 metriä korkeiksi (yleensä kuitenkin 3–6 m), jolloin kaikkiin marjoihin ei yllä ilman apuvälineitä. Pensaskirsikat ovat myös joko amarelli- tai morellityyppisiä hapankirsikoita, mutta niiden sato on aina helppo poimia, sillä pensaista tulee vain 150–250 senttiä korkeita.

’Latvian Matala’, pensaskirsikka
Morellityyppinen, itsepölytteinen lajike on vain 200–250 cm korkea ja 150–200 cm leveä. Se menestyy Oulun korkeudella asti.
Marja: melko iso, happamanimelä, ei karvasta jälkimakua.
Sato: kypsyy hyvin aikaisin kesällä.
Vyöhykkeet: I–V.

Huutokoski
  • Kasvuvyöhyke I
  • Kasvuvyöhyke I-II
  • Kasvuvyöhyke I-III
  • Kasvuvyöhyke I-IV
  • Kasvuvyöhyke I-V

alk. 39,42 €

Hinnat

    Koko
    Vähittäis­myynti­hinta
    Saldo
    Tukku­hinta
    150-200 cm
    39.42 €

Saldotiedot päivitetty: 15.12.2021