Hedelmäpuut

Varjomorelli Kirsikkapuu

Suomessa parhaiten menestyvät kirsikkapuut ovat hapankirsikoita (Prunus cerasus), mutta hedelmät ovat nimestään huolimatta kypsinä makeita – etenkin herkkulajikkeilla, joiden luumarjat nautitaan sellaisenaan. Talouslajikkeiden kirpeämmät hedelmät sopivat ensisijaisesti säilöntään.
Hapankirsikat jaetaan kahteen ryhmään. Amarellin eli kuulasmarjaisen hapankirsikan hedelmä on kirkkaanpunainen ja mehu lähes väritöntä ja kirkasta. Marjat ovat pääsääntöisesti makeita. Amarellit vaativat yleensä ristipölytyksen tuottaakseen satoa.
Morellikirsikoiden marjat ovat tummanpunaisia ja mehukin on tummaa ja sameaa. Morellit ovat yleensä itsepölytteisiä ja hyviä pölyttäjiä amarellikirsikoille. Sato onkin tavallisesti säännöllisempi ja runsaampi kuin amarelleilla, mutta marjat ovat happamampia.
Kirsikat saattavat kasvaa jopa 8 metriä korkeiksi (yleensä kuitenkin 3–6 m), jolloin kaikkiin marjoihin ei yllä ilman apuvälineitä. Pensaskirsikat ovat myös joko amarelli- tai morellityyppisiä hapankirsikoita, mutta niiden sato on aina helppo poimia, sillä pensaista tulee vain 150–250 senttiä korkeita.

’Varjomorelli’
Morellityypin itsepölytteinen kirsikka, joka sopii parhaiten säilöntään. Varjoon viittaava nimi johtunee siitä, että sadosta on muodostunut yleensä parhain kevyesti varjoisilla paikoilla, missä maa ei kuivu liikaa helteilläkään – muutoinhan kirsikat suosivat aurinkoisia kasvupaikkoja. Lajiketta on tiettävästi viljelty Saksassa jo 1500-luvulla ja se lienee tuotu Suomeen 1700-luvulla.
Marja: happoinen, vaikkakin hyvin aromikas marja nautitaan sellaisenaan vasta täysin kypsänä. Marja on keskikokoinen tai suurehko.
Sato: vuosittain runsas; puu tulee varhain satoikään.
Kasvutapa: aluksi nopeakasvuisesta puusta kehittyy lopulta matala, pyöreälatvainen ja hieman riippuvaoksainen.
Vyöhykkeet: I–III.

  • Kasvuvyöhyke I
  • Kasvuvyöhyke I-II
  • Kasvuvyöhyke I-III

alk. 39,42 €

Hinnat

Saldotiedot päivitetty: 15.12.2021