Helmiorapihlaja

Helmiorapihlaja on saanut nimensä kukkiensa mukaan, jotka ovat nuppuisina pyöreät. ’Toba’ menestyy Keski-Suomen korkeudella asti. Se jalostettiin vuonna 1959 Kanadassa Mordenin tutkimusasemalla, joka on kuuluisa monista kestävistä kasvilajikkeistaan. Kun helmiorapihlaja sijoitetaan vaikkapa matalan pensas- ja perennaryhmän keskelle, orapihlajille ominaisista piikeistä ei ole vaaraa lapsillekaan. Orapihlajat ovat terveitä ja vahvajuurisia pikkupuita tai pensaita. Ne sietävät erinomaisesti kuivuutta ja auringon paahdetta. Myös tuulenkestävyys ja ilmansaasteiden sietokyky ovat hyvät, mutta tiesuolasta nämä muutoin sitkeät kasvit eivät pidä. Nuorten orapihlajien rungot suojataan talveksi jyrsijöiden varalta.

Korkeus: 3–4 metriä.
Kasvutapa: Yksirunkoiseksi kasvatettu pensas. Latvus on leveänpyöreähkö. Orapihlajat kasvavat nopeasti.
Lehdistö: Kiiltävä, parihalkoinen ja teräväkärkinen, oraat vain sentin pituiset.
Kukinta: Tiheänkerrannainen valkoinen kukka muuttuu vähitellen vaaleanpunaiseksi. Kukinta alkaa kesäkuun keskivaiheilla.
Kasvupaikka: Aurinkoinen, jopa paahteinen. Kasvualusta kuiva–tuore, keskiravinteinen.
Vyöhykkeet: I–III(IV).
Taimiväli: 3–4 metriä.
Leikkaus: Rungosta poistetaan ”villiversot”, jotta taimi pysyy yksirunkoisena. Vanha latvus nuorennetaan heikoimpia ja iäkkäimpiä oksia poistamalla.